Adinassa kilpailtiin vielä kenttäratsastuksessa, johon meidän tiimistä muutama osallistui.
Aloittelijaluokassa Hugo ja Rosette jäivät sijalle neljä sekä minä Lumouksen kanssa viimeiselle sijalle, viisi. Tähän luokkaan osallistuttiin vain siksi, että saatiin arvokasta kokemusta sekä hieman tuntumaa kisatilanteissa näiden hevosten kanssa. Lumouksen kanssa radat meni hyvin, oli paljon hyvääkin. Rosette oli innokas ja selkeästi piti maastoesteistä. Helpolle radalle osallistui meidän tiimistä kuusi, eikä meidän lisäksi ollutkaan muita kilpailijoita. Äiti ja Iipa voittivat hyvällä, nopealla suorituksella. Toiseksi sijoittuivat Mason ja Luukas aavistuksen hitaampina. Viona taisi ensimmäistä kertaa kilpailla Seelan kanssa kenttäratsastuksessa, he olivat kolmansia. Neljänneksi jäi Lauretta Saffen kanssa. Ja heti heidän perään Lina ja Nikita. Nyt oli jo rauhallisuutta suorituksessa sekä hieman enemmän tamma kuulolla. Gisele ja Lilja jäivät kuudensiksi rauhallisella, rauhallisella suorituksella. CIC3- luokassa Hortense hyppäsi Etnan kanssa toiselle sijalle saaden ruusukkeen. Heidän suoritus oli sähäkkä, nopea, tiukkalinjainen sekä hyvä tempoinen. Julien ja Mira jäivät niukasti kolmansiksi. Heilläkin oli kieltämättä hyvä suoritus ja upeaa tekemistä! Nyt Rosette saa olla hetken aikaa lomalla ja muiden kanssa suunnataan nokka kohti seuraavia kilpailuita. Edessä on ainakin muutama mielenkiintoinen kilpailu sekä paljon treenaamista! - Saana Suosalo
0 Comments
Rovaniemellä sijaitsevassa Adinassa kilpailtiin 31.03.2024 rataesteiden lisäksi myös kouluratsastusluokissa. Käydäänpä läpi nyt, miten meillä meni näissä kilpailuissa.
Helppo D- luokkaan osallistui Äiti Lumouksen kanssa ja Lina Cindyn kanssa. Linan ja Cindyn suoritus oli kohtalaisen hyvä muutamilla rikkeillä. Lumouksella ei ole takana kuin vasta kaksi kilpailua kouluradoilla takana. Sitä vielä hieman jännittää nuorena orina kilpailut ja se näkyy radoilla. On täysin luonnollista, että tässä vaiheessa jännittää uudet paikat jonkin verran. Lähinnä tällä hetkellä kilpailuihin lähdetään sen kanssa hakemaan rutiinia sekä uusia kokemuksia. Tuloksella ei ole niin suurta merkitystä. Helppo C- luokassa Äiti ja Lumous yllättivät, he nimittäin voittivat koko luokan! Lumous oli selkeästi rennompi ja ei niin paljoa jäänyt kyttäilemään rataa sekä uusia ilhmisiä. Lina ja Cindy jäivät toiseksi ihan kelpo suorituksella. Ehkä nuori tamma väsyi liikaa ja se näkyi suorituksessa. Helppo B-luokassa Äiti voitti jälleen, tällä kertaa Iipan kanssa. Lauretta ja Saffe olivat toisia kelpo suorituksella. Kertaalleen ratsukko unohti radan, mutta muutoin suoritus oli paikoin hyvä. Mason on kehittynyt selkeästi Luukaksen kanssa kouluradoillakin, sillä ratsukko oli tässä luokassa 3, saaden ruusukkeen, sekä hyvät prosentit. Gisele jäi niukasti neljänneksi Liljan kanssa. Vielä näkyy työskentelyssä suhteellisen tuore tuttavuus. Seela ja Viona olivat viidensiä, Eerik kertoi jääneensä kaipaamaan heiltä enemmän säpäkkyyttä liikkeisiin sekä terävempiä siirtoja. Nicolasin ja Caspianin yhteistyö riitti kuudenteen sijaan. Heidän radassaan puolestaan näkyi aavistuksen jännittyneisyyttä sekä ärhäkkä lämmittely. Tässä luokassa Lina ratsasti Nikitalla, he jäivät sijalle 7. Lina ei ole ratsastanut vielä montaa kertaa ponitammalla ja yhteistyö on hieman hakemista vielä. Hugo ja Rosette olivat kahdeksansia. Näissä kilpailuissa heille tuli vahingossa jopa liikaa luokkia ratsastettavaksi, mikä näkyi molempien väsymisenä. Jatkossa ollaan varmasti huolellisempia. Itse ratsastin Boon kanssa sijalle 9, vaativattomilla reilun 50% tuloksella. Boo oli jännittynyt, joka johtui minun istuntavirheistäni. Kisasin myös Atlasin kanssa tässä luokassa. Ai miten meillä meni? Hylätty tuli. Turhauttaa. Tammalla oli niin vahvasti tammapäivä, että se vaan päätti karata radalta kesken kaiken. Ei päästy alkurataa pidemmälle. Todella iso työmäärä siis vielä edessä, että saadaan tästä kilpailuratsu! Helppo A:n luokkaan petrasin omaa istuntaani huomattavasti Eerikin avustuksella. Niimpä Voitimme Boon kanssa koko luokan. Nyt Lina jo ymmärsi aavistuksen paremmin, kuinka Nikita toimii, sillä he sijoittuivat kolmansiksi. Viona ja Seela olivat tässäkin luokassa viidensiä. Nicolas osallistui tähän luokkaan uuden kilpailuhevosensa Wilman kanssa. Heillä ei ole vielä takanaan montaa yhteistä kilpailua, joten yhteistyö on vasta alkutekijöissään. Gisele ja Lilja jäivät 9 sijalle, hätiköidyllä suorituksella. Nicolas kisasi vielä Caspianilla jääden kymmenennelle sijalle, suoritus jäi kaipaamaan ponnekkuutta, vauhtia ja napakkuutta. Saffen ja Lauretta suorituksessa puolestaan näkyi radan unohtaminen ja se ettei ratsu ollut kuulolla. Äidin ja Iipan suoritus hylättiin, sillä satulavyö katkesi. En tiedä kuinka se on mahdollista, mutta se vain napsahti poikki. Lauretta D osallistui Acabellan kanssa vaativa B-luokkaan ja saivatkin kolmannen sijan. Upea, melko eleetön sekä rauhallinen suoritus! Nicolas ja Wilma jäivät seitsemännelle sijalle, mutta suoritus oli ehjä ja hyvä. Lauretta ja Saffe olivat puolestaan 9, kaksikko petrasi paljon edellisestä suorituksestaan. Vaativa A-luokassa puolestaan Lauretta D ja Acabella jäivät sijalle kymmenen. Tämä rata oli edelliseen verrattuna ponnettomampi ja siitä puuttui täsmällisyys. En tiedä miksi meidän tiimille tuli näissä kisoissa niin monta hylättyä. Nimittäin Intermediate l- luokassa Eerik ja Sinja saivat hylätyn tällä kertaa. Sinja taisi säikähtää jotain ja hyppäsi radalta pois. Grand Prix-luokassa edellisen luokan sähellys näkyi vahvasti ja kaksikko jäi viimeiseksi, sijalle 11. - Saana Suosalo Lähdimme maaliskuun lopussa Rovaniemelle Adinaan kilpailemaan villi-cupissa kenttä-, rataeste- ja kouluratsastuksessa. Mukaan lähti Metsisläisten lisäksi Heppiksen kisatiimi. He ovat majoittuneet nyt Metsisessä kilpailujen välillä ja ollaan yhdessä treenailtu paljon. Heistä on ollut iso apu kisamatkoilla sekä tallivuoroissa.
No miten meillä sitten oikein meni? Tuloksellisesti loistavasti. Olen tyytyväinen joka ikisen suoritukseen. Käydään ensimmäiseksi rataestetuloksia läpi. Hugo osallistui Rosetten kanssa luokkiin 50cm ja 60cm. 50cm luokassa he tekivät ihan kelpo radan, muutama ponnistuspaikka oli hieman hätäinen ja ratsukko sijoittui kolmanneksi viiden osallistujan joukossa. Kävimme läpi yhdessä pikaisesti radan huonot ja hyvät asiat, sekä mihin kiinnittää seuraavassa luokassa huomiota. Eerik Laine oli tällä reissulla minulla kaverina valmentajan roolissa, joten pystyimme molemmat antamaan välitöntä palautetta ja mitä parantaa seuraavaan rataan. Lisäksi tämä järjestely mahdollisti meidän molempien kilpailemisen. Meillä oli mukana muutama kisahoitaja, jotka auttoivat hevosten hoitamisessa sekä kävelyttämisessä. Helpotti huomattavasti toimimista kilpailussa tällä kokoonpanolla. Kahdella hevosrekalla kun oli liikenteessä, niin kaikki tavarat ja ihmiset mahtuivat mukaan. Spoiler: purkaminen oli kammottavaa! 60cm luokassa Hugo korjasi virheitään ja ratsukko sijottuikin toiseksi. Seuraavissa valmennuksissa lähdetään tämän ratsukon kanssa kehittämään rentoutta sekä ponnistuspaikoissa tarkkuutta. Rosette on alkanut saamaan rohkeutta hyppyihin enemmän ja Hugo oppinut ratsastamaan paremmin tammalla verrattuina ensimmäisiin kertoihin. 70cm luokkaan osallistui minun lisäkseni äitini, Lina ja Hugo. Hyppäsin radan Atlasin kanssa läpi, jäi ihan hyvä fiilis. Tammalla oli tammamainen päivä ja se ei oikein suostunut yhteistyöhön kanssani. Sain tosissani yrittää ratsastaa sitä koko radan läpi ja tuntui että kaikki yritykseni takkusivat. Esteluokat kilpailtiin ennen koululuokkia sekä kenttäratsastusluokkia. Vaikeuksista huolimatta voitimme kyseisen 70cm radan. Hieman pääsi yllättämään itseni, mutta ehkä tamman vauhti ja kiskottelu sai meidän radan etenemään huimaa vauhtia. Äitini sijoittui Lumouksen kanssa kolmanneksi. Lumous on kehittynyt hienosti eteenpäin ja sen kanssa on alkanut yhteistyö sujumaan esteradoillakin. Tietenkin edelleen haetaan rutiinia sekä lihaksia ja koulutetaan oria eteenpäin. Lina ja Cindy olivat luokan viidensiä ja Hugo oli Nikitan kanssa viimeinen, eli viides. Kaikkien luokkien koot olivat aika pieniä, joten ne etenivät rivakasti ja toisaalta vaikka useampi onnistui radalla, niin kaikki eivät voineet myöskään sijoittua. Nikitan ja Hugon rata oli hyvä, heillä yhteistyö on alkanut sujumaan hyvin ja radalla ilo työskentelyssä näkyy. 80cm radalla Hugo ja Nikita vastaavasti voittivat koko luokan. Heidän suoritus oli napakka, täsmällinen ja sujuva. Toki Eerik kertoi jääneensä kaipaamaan ratsukon radassa tiukempia linjoja, askelten täsmällisyyttä ja hieman rentoutta. Äitini oli Lumouksen kanssa kolmas. Rata eteni jo paremmin kuin edellisen luokan rata. Lina ja Cindy olivat neljänsiä ja heidän radassaan oli paljon hyvää. Cindy tosin kaipaa edelleen rutiinia ja sitä näihin kilpailuihinkin lähdettiin hakemaan. Paljon hyppyjä, onnistumisia sekä uusia tilanteita. Tammaa hieman jännitti selkeästi uusi paikka, mutta nyt jännitys ei ollut niin paha kuin edellisessä kilpailupaikassa. Itse olin Atlasin kanssa viides, toiseksi viimenen. En edes vihti kertoa radasta sen tarkemmin, turhauttaa. 90cm radalla Gisele ja Lilja tekivät hyvän, varman perussuorituksen. Ratsukko on treenannut kilpailujen välillä paljon ja saanut rutiinia omaan touhuunsa. Gisele on saanut rauhoitettua istuntaansa ja Lilja on oppinut luottamaan ratsastajaansa enemmän. Lauretta ja Saffe olivat kolmansia, heidänkin radassaan oli paljon hyvää. Eerik jäi toivomaan ratsukolta enemmän säpäkkyyttä ja nopeampia peliliikkeitä. Mason ja Luukas olivat neljänsiä, enemmän rauhallisuutta radalle. Äiti ja Iipa sijoittui omalla suorituksellaan viidenneksi. Iipa yritti parhaansa, mutta muutama huono ponnistuspaikka maksoi aikaa liikaa. Minun ja Boon radalla tuli harmittavasti yksi puomi alas, se oli täysin oma vikani. Ajoin ruunan liian lähelle estettä ja se ei enää kerennyt hypätä sujuvasti esteen oli. Viona ja Seela jäi meidän taakse, toki heillä oli kanssa ihan kelpo suoritus. Viona on vasta alkanut ratsastamaan painttammalla, joten heidän yhteistyö on vasta kehittymässä. Nicolasin ja Caspianin radalla tuli muutama puomi alas hätäisen suorituksen vuoksi. Metrin radalla meidän tiimille tuli kolmoisvoitto! Toki kymmenestä osallistujasta 7 kuului meidän tiimiin.. Eerik ja Sinja olivat ensimmäisiä, heidän suoritus oli kokonaisuudessaan hyvä. Viona petrasi edellisestä luokasta ja sijottui toiseksi Seelan kanssa. Itse pääsin Boon kanssa kolmanneksi, muutaman sadasosan erolla neljänneksi sijoittuneeseen. Nicolas skarppasi ja rauhoitti Caspianin menoa sekä omaa ratsastustaan tälle radalle jääden viidenneksi. Seitsemännelle sijalle jäi Mason ja Luukas, edelleen vauhtia oli aavistuksen liikaa. Laurettan ja Saffen radalla tuli harmillisesti yksi puomi alas, toiseksi viimeiselle esteelle ponnistuspaikka jäi liian kauas. Äiti ja Iipa jäivät viimeiseksi yhdellä puomilla ja liian pitkällä ajalla. Edelleen jäin kaipaamaan ponnistuspaikkojen kanssa tarkuutta sekä tiukempia linjoja. - Saana Suosalo 18.03.2024 Ensiratsastus (Lina)
Lina käveli jännittyneenä kohti Kuunpihattoja Huusarin kanssa. Edessä olisi jälleen muutama koeratsastus, josko nyt löytyisi uusi kilpailuratsu naisen alle. Mark ja Vaden liittyivät kaksikon seuraan pihatossa. Molemmat halusivat tulla katsomaan, mikä hevonen sopisi parhaiten Linalle. Huusari huhuili punaruunikon tamman nelikon luokse. Utelias Vera käveli pihaton sisälle ja hirnahti. Lina laittoi jännittyneenä riimun ja riimunnarun sille paikoilleen. Varusteltuaan rauhassa tamman, nelikko suuntasi kohti Merenmaneesia, jossa Lina nousi jännittyneenä Veran selkään. Mark ohjeisti Linaa eri tehtävissä, jotta tämä saisi täyden kapasiteetin irti koko tammasta. Vera yritti parhaansa ja siitä näki, että sillä on hauskaa. Linalla alkoi hiljalleen jännitys laskemaan ja hän pystyi rentoutumaan tamman selässä. Lina ratsasti vielä muutaman muun ratsukon, kunnes nelikko kokoontui majataloon. Eniten hänen mieleensä oli jäänyt Vera, jota Huusari ohjeistikin ratsastamaan vielä muutaman kerran ennen Suomeen paluuta. 26.03.2024 Kohti Suomea (Lina) Eilen olin kokoontunut Huusarin ja Michaelin tykö lounaalle yhdessä kaikkien Rosewoodien kanssa sekä muiden Heppiksen tallityöntekijöiden kanssa. Sen yhteydessä oltiin sovittu, että Linan uudeksi kilpailuratsuksi tulisi Vera, jonka kanssa nuori nainen lähtee tänään takaisin Suomeen. Edessä olisi ensin rauhassa toisiin tutustumista ja jossain vaiheessa kilpailemista eri lajeissa. Saana toimisi ensi alkuun ainakin ratsukon pääasiallinen valmentaja ja mahdollisesti muut vierailevat tähdet. Tänään Lina ja Vera lähti kohti lentokenttää ja Suomen maata. Edessä olisi lento Ruotsiin ja lauttamatka Suomeen ja Metsikselle. Lina istui jännittyneenä lentokoneessa, edessä olisi ihan uudenlainen seikkailu. Onneksi hänellä on vielä tuttu ja turvallinen Oodi Veran rinnalla! 28.03.2024 Muutto Metsikseen (Lina) Myöhään illalla tallipihalle kurvasi hevostraileri pitkän matkan jälkeen. Lina nousi autosta hitaasti, oikoen samalla kipeitä jäseniään. Saana avasi tallin oven ja tuli kahvikupin kanssa vastaan ystäväänsä. Hän oli lupautunut auttamaan tavaroiden purkamisessa ja Veran siirtämisessä uuteen karsinaansa. Lina tarttui kahvikuppiin kiitollisena ja seurasi katsellaan, kuinka Saana avasi trailerin luukun ja lähti kävelyttämään hannoverintammaa tallipihalla. Utelias tamma hirnui kimakasti ja otti muutaman raviaskeleen. Saana totesi, että kävisi hetken taluttelemassa tammaa, jotta sen lihakset vetryisivät. Lina nyökkäsi ja ryhtyi purkamaan trailerista tamman varusteita. Niitä oli yllättävän paljon. Toki hän oli innostunut käymään ostoksilla ja erehtynyt ostamaan muutaman varusteen lisää nuorelle tammalle. Metsiksen avajaiset ovat nyt takanapäin onnistuneesti.
Kilpailuihin saatiin jonkin verran ulkopuolisia ratsukoita ja nähtiin radalla paljon upeita suorituksia. Huusarin pitämä klinikka veti puoleensa katsojia ensimmäisenä päivänä ison joukon. Saana ja Lumous suorittivat klinikan hyvin. Mielenkiinnolla seurasin, että miten nuori ori käyttäytyi ison katsojajoukon edessä. Se ei koskaan aikaisemmin ole ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, mutta paljastui, että se on loistava esiintyjä. Ei turhia ressaile tämä ori. Olin itse esittelemässä Metsiksen tiluksia ja kertomassa toiminnastamme. Kiinnostuneita riitti ja jonkin verran tuli myös kyselyitä palveluistamme. Paikallinen 4h-yhdistys piti kumpanakin tapahtumapäivänä kioskia auki maneesin kahviossa. Heistä oli valtava apu muissakin kisajärjestelyissä. Saana piti 17.03 koulu- ja estevalmennuksia maneesissa ja niihin saatiin peräti 10 osallistujaa. Hän on kehittynyt valmentajana todella paljon. Äitinä kentän laidalla ei voikun ylpeänä seurata! Avajaisten jälkeisinä päivinä siivosimme maneesia sekä tapahtumaa pois. Hugo auttoi parhaansa mukaan siivoamisessa. Lina lähti avajaisten jälkeen kohti Ranskaa ja Heppistä. Hänelle on etsinnässä uusi kilpailuratsu alle, jännittävää nähdä millaisen hevosen kanssa hän palaa. Hänellä on ainakin potentiaalia vaikka mihin. Ratsastelimme Hugon ja Saanan kanssa läpi jokaisen ratsukon kevyesti, sillä ne osallistuivat kaikki avajaiskisoihimme. Hyviä suorituksia jokaiselta nähtiin! Näissä tunnelmissa kirjoittelee Katri 25.01.2024 Linan ja Oodin muutto
Musta volvo kaarsi hevostraileri perässään tallin pihalle. Auton ovi aukesi ja ulos astui ruskeahiuksinen nuori nainen. Lina Andersson, Saanan vanha tallikaveri edelliseltä tallilta nousi autosta ylös. “Hej! Hur mår du?” Lina tervehti iloiseen tapaansa. “Hei! Miten matka meni? Miten Oodilla menee?” Saana tervehti takaisin. “Matka meni hyvin! Oodi matkusti rauhalliseen tapaansa hienosti” Lina vastasi. Kylmäverisen ruunan kaviot kalahtelivat tasaiseen tahtiin tallin käytävää vasten. Oodi haisteli uuden elinympäristönsä hajuja mielenkiinnolla ja katsoi ympärilleen kiinnostuneena. Ruuna muutti uuteen talliin vanhan tallinsa lopetettua toimintansa. Lina oli soittanut Saanalle ja kysynyt onko Metsätuulessa vapaita karsinoita. Metsis on aloittanut niin vasta toimintansa, että karsinapaikkoja on vielä muutamia vapaina. Oodille valikoitui karsina Boon vierestä, parhaan kaverinsa vierestä. Ne pääsisivät kohta samaan metsätarhaan ja saisivat muutoinkin viettää aikaa yhdessä. “Ai että olen kaivannut meidän yhteisiä treenejä niin paljon! Onko sulla muuten millä mallilla opiskelut? “ Saana kysäisi ja kaatoi kuumuuttaan höyryävää kahvia kahteen kuppiin. “Ja. Alkaa oleen loppusuoralla. Vielä pitäisi oppari jaksaa tehdä loppuun. Pitäisi ehtiä uusi työpaikka, kun tuolla nykyisessä loppuu toiminta huonon työtilanteen vuoksi” Lina huokaisi. “Mimmoista työtä olet ajatellut etsiä?” Katri ilmeistyi taukohuoneen oviaukkoon ja katsoi kysyvästi. “Jotain missä saisi tehdä töitä ja tienata rahaa. Ei oikeastaan ole isosti väliä, kunhan jotain löytyisi” Lina vastasi. “Meillä olisi täällä työpaikka vapaana tallityöntekijälle, kiinnostaisiko?” Katri hymyili. “Tottahan toki! Millaista työtä olisi tarjolla?” Linan kasvoja valaisi leveä hymy. Tämä oli juuri sitä mitä Lina oli kaivannut. Spontaaniutta ja uusia kuvioita omaan elämäänsä. Hyvän tovin keskusteltuaan Lina ja Katri kirjoittavat nimensä työsopimukseen. Näin Linasta tuli virallisesti Metsiksen tallityöntekijä. Samalla Oodi sai uusia kavereita ja ratsukko saisi paremmat treenaus mahdollisuudet. Tallille oli etsinnässä myös valmentaja, joten mahdollisuudet kehittyä lajissa olisi merkittävät. Linan työtehtäviin kuuluisi jatkossa myös Metsiksen hevosilla treenaaminen monipuolisesti. Tämä tuntui Linasta enemmän kuin lottovoitolta. Hän pääsisi kehittymään ratsastuksessa ja saisi hetken hengähdystauon koulusta mitä on kaivannutkin. Opiskelut olivat alkaneet takkuamaan ja muutoinkin tuntui, että ne eivät edenneet niinkuin Lina olisi halunnut. Lina kantoi volvostaan Oodin tavaroita varustehuoneeseen ja ryhtyi purkamaan niitä kaappiin. Menisi hetki järjestellä ruunan tavaroita. Niitä oli kertynyt vuosien varrella jokunen. Muutamat loimet kaipasivat korjaamista ja satula toppaamista. Ruuna oli päässyt tarhaan yhdessä Boon kanssa ja hetken tutkimisen jälkeen olivat ryhtyneet rinnakkain syömään. Oodi vaikutti tyytyväiseltä uuteen tarhaansa ja kavereihinsa. Varovaisesti se haisteli aidan ylitse myös Lumousta ja Iipaa, jotka tarhasivat viereissä tarhassa. Jossain vaiheessa kaikki orit ja ruunat olisi tarkoitus laittaa samaan tarhaan, kunhan vain ensin tutustuvat toisiinsa rauhassa. Tammat puolestaan tarhaavat jo samassa isossa metsätarhassa. Lopuksi Lina vielä järjesteli oman kaappinsa, josta hän löytäisi jatkossa tallikamppeensa. Tyytyväisenä hän kävi kävelyttämässä Oodia maneesissa ennen talliin vientiä. Oodi käveli laiskasti eteenpäin ja tutkiskeli ympäristöään. Metsiksen maneesi on todella valoisa ja isohko, täällä kelpaisi ratsukon jatkossa treenailla. Mikä onnenpotku opiskelijalle tämä uusi työpaikka tallityöntekijänä, Lina pohdiskeli itsekseen. Saana lupautui pitämään avajaisten aikoihin, 17.03.2024, maneesissa koulu- ja rataestevalmennuksia halukkaille. Nuori nainen halusi kehittää itseään valmentajana ja avajaisten aikaan oli juuri sopiva väli tähän.
Kouluratsastusvalmennukset Yleinen pohjakommentti jokaiselle kouluratsastusvalmennukseen osallistuneelle: Valmennuksen aluksi jokainen ratsukko verrytteli jokaisessa askellajissa tehden voltteja, siirtymisiä erilaisilla ratsastusreiteillä. Jo verryttelyn alussa Saana tarkkaili jokaisen istuntaa ja antoi neuvoja jokaiselle ratsukolle. Valmennuksen aluksi tehtävänä oli kolmikaarinen ura ravissa. Ratsukon taitotasojen mukaisesti osa teki samalla pohkeenväistöä uralta. Seuraavaksi oli tehtävänä tehdä keskiympyrä harjoituslaukassa, jonka jälkeen toisella pitkällä sivulla harjoitusravissa taivutuksia uralta pois ja sen jälkeen suunnanmuutos. Tehtävänä oli saada ratsu kantamaan itseään kokonaisvaltaisesti ja kulkemaan eteenpäin hyvällä temmolla. Saana vaati myös jokaiselta ratsastajalta itsensä kantamista sekä napakoita, hyviä ja täsmällisiä apuja. Valmennuksen lopuksi jokainen suoritti miniradan omalla koulutustasollaan. Saana kiinnitti erityisesti huomiota istuntaan sekä ratsukon yhteistyöhön. Loppuverryttelyssä jokainen ravasi hyvän tovin venytellen itseään. Jannica Holmberg - A.D. Princess Verona - HeC - Maneesin kentällä lämmittely voikko ratsuponitamma ratsastajansa kanssa. Saana katseli ratsukon menemistä tyytyväisenä nyökkäilen. Vera eteni hyvällä temmolla eteenpäin ja Jannica osasi hakea sen tuntumalle. Tehtävien aikana Saana lähinnä halusi tarkkuutta ratsastusreiteillä sekä vielä napakammin reagoimista molemmilta. Vera kantoi itseään hienosti ja eteni hyvällä motivaatiolla. Minirata meni ratsukon osalta hienosti. Nopeampia siirtymisiä ja sähäkkyyttä vain enemmän. Yleisesti ottaen Saana oli tyytyväinen Veran ja Jannican menoon valmennuksen aikana. Nicolas Gaillard - Wilma Odessa - Int l - Friisiläistamma lämmitteli kentällä vauhdikkaasti. Saana pyysi Nicolasta hieman hiljentämään menoa ja keskittymään siihen, että saisi Wilman kantamaan itseään kokonaisvaltaisemmin. Pohkeenväistö uralta meni ratsukolta suhteellisen hyvin. Vasen laukka tuotti ratsukolla pieniä vaikeuksia ja Nicolas saikin ratsastaa aktiivisesti tammaa. Minirata meni ratsukolta päällisin puolin ihan ok. Vaikeuksia tuotti edelleen vasen laukka. Maneesin olikin jo Wilmalle tuttu, joten se ei tällä kertaa jäänyt arkailemaan. Tamma kantoi itseään tyytyväisenä ja eteni hyvällä temmolla loppu valmennuksesta. Lauretta Dahlman - Acabella Cindy - VaA - Saana seurasi mietteliäänä kentällä lämmittelevää puoliveristä tammaa ja sen ratsastajaa. Lauretta sai olla apujensa kanssa vielä napakampi ja kantaa itseään. Saana ohjeisti Cindyn takaosan aktivoinnissa, jotta tamma kantaisi itseään paremmin. Laukassa tamma oli sähäkkä ja eteni oikeastaan aika hyvin. Minirata tältä ratsukolta meni kohtalaisesti. Cindy on vaativa tamma ratsastaa ja vaatii ratsastajaltaan paljon. Lauretta kyllä osaa ratsastaa tammaa jo aika hyvin. Muutamilla pienillä istunnan muutoksilla tamma alkoi edetä entistä paremmin. Saana oli ihan tyytyväinen ratsukon suoritukseen valmennuksessa. Gisele Roxanne - Jään Lilja - HeA - Saana kiinnitti huomiota alkuverryttelyssä suomenhevosratsukkoon. Lilja teki parhaansa ja halusi selkeästi miellyttää ratsastajaansa. Saana muistutti Giseleä kantamaan itseään vielä paremmin, jolloin Liljalle jää enemmän tilaa omalle työskentelylle. Pohkeenväistö uralta meni hyvin, tamma oli hyvin kuulolla ja kantoi itseään kokonaisvaltaisesti. Ratsukon tempo oli oikeastaan koko valmennuksen ajan hyvä. Minirata tältä ratsukolta meni ihan hyvin. Giselen avut olivat napakoita ja täsmällisiä sekä istunta hyvä. Lina Andersson - Harmony Atlas HJT - Int l - Saana oli ehdottanut kaverilleen, että tämä osallistuisi valmennukseen Atlasilla. Ei Lina montaa kertaa ollut käynyt vielä nuoren tamman selässä ja tämä taisi olla kaiken kaikkiaan neljäs kerta. Alkuverryttelyssä Lina sai hakea tammaa kunnolla tuntumalle sekä istuntaa muuttaa hieman. Pohkeenväistö uralta meni ihan hyvin. Saana halusi tamman kantavan paremmin itseään ja Linan olevan täsmällisempi apujen kanssa. Minirata meni ratsukolta kohtalaisesti. Atlas yritti parhaansa ja alkoi kantamaan itseään paremmin. Saana oli tähän ratsukkoon myös tyytyväinen. Rataestevalmennukset Yleinen kommentti kaikille: Valmennuksen aluksi jokainen verrytteli ratsunsa lävitse jokaisessa askellajissa tehden voltteja ja siirtymisiä eri ratsastusreiteillä. Aluksi hypättiin kavalettia sekä pientä pystyä, jossa tarkoituksena oli hakea hevonen kunnolla tuntumalle sekä istua rauhassa satulassa. Päätehtävänä oli hypätä pientä rataa: kavaletti - pysty sarja, jonka jälkeen tiukka käännös ja okseri. Pystyn jälkeen seurasi haastavampi lähestyminen okserille ja lopuksi oli vielä kavaletti edessä. Saana halusi jokaisen ratsastavan ratsunsa huolellisesti jokaiselle esteelle ja valmistelevan hyvin lähestymisen. Lisäksi hän halusi, että ratsu kantaisi itseään hyvin ja reagoisi välittömästi apuihin. Ratsastajien tehtävänä oli katsoa sopiva hyppykohta ja saada ponnekkuutta hyppyihin. Radan jokainen suoritti molempiin suuntiin muutamaan otteeseen joko laukassa tai ravissa omalla taitotasollaan. Loppuverryttelyt jokainen sai tehdä itsenäisesti Saanan valvoessa. Mason Hill - Luukas - 100cm - Saana ei ehtinyt edes kääntää päätään, kun Luukas vilahti hänen ohitseen. Ratsukolla oli vauhtia vaikka muille jakaa ja Mason saikin tehdä satulassa töitä, jotta sai menoa hillitymmäksi. Häneltä vaaditiin kärsivällisyyttä verryttelyissä sekä ensimmäisissä hypyissä, että sai Luukakselle avut läpi. Saana ohjeisti ratsukkoa ja pyysi ylimääräisiä voltteja, jotta tempo muuttui rauhallisemmaksi. Rata eteni vauhdilla ratsukolle tyypilliseen tapaan. Toki ratsukko hyppäsi hyvistä paikoista ja hypyt olivat ilmavia sekä eteenpäin pyrkiviä. Mason teki paljon puolipidätteitä ja sai Luukaksen laukan temmon hyväksi. Laukka pyöri loppuvalmennuksesta hyvin ja oli eteenpäin vievää. Hortense Lucienne - Oldsfell´s Ethna - 130cm - Alkuverryttelyssä ratsukko teki parhaansa ja Hortense ratsasti tamman hyvin kuulolle jo alusta saakka. Ensimmäiset esteet sujuivat kohtuudella. Etna oli innoissaan päästessään hyppäämään. Ratsukko sai tehtyä tiukat käännökset ja eteni hyvää vauhtia. Saana halusi enemmän ponnekkuutta hyppyihin ja Hortense saikin ratsastettua tammaa paremmin esteille. Ratsukko sai lopulta hyvät lähestymispaikat ratsastettua ja valmisteltua lähestymisen. Etna kantoi itseään hyvin ja oli kuulolla. Päällisin puolin valmennus sujui hyivn ja Saana oli tyytyväinen ratsukon suorituksiin. Julien Martin - La Mirada VAL - 140cm - Saanan ei juuri tarvinnut ohjeistaa alkuverryttelyssä Miraa ja Julienia. Puoliverinen tamma on työteliäs ja aina ahkera tekemään töitä. Julien ratsasti tamman heti alusta saakka hyvin avuille ja kuulolle. Ensimmäiset esteet sujuivat hyvin, Miran hypyissä oli ilmaa. Pääradan puomeja jouduttiin kohottamaan lopulta hieman, että saatiin ratsukolle enempi haastetta. Toki lähestymisten kanssa Saana halusi huolekkuuttaa enempi. Mira kantoi itseään hyvin, se vastasi apuihin välittömästi ja hyppäsi ponnekkaasti. Tamman laukka oli näille esteväleille hyvä ja Julien sai sen ratsastettua tiukkoihinkin käännöksiin. Ei Saana voinut kuin tyytyväisenä seurata kentän laidalla ratsukon menoa. Lauretta Coleen - Shafaqat al Qismat - 100cm - Saffen ja Lauretta alkuverryttelyt lähtivät hieman tahmeasti käyntiin. Ori on sen verran vaativahko ratsastaa, että pienikin virhe saa sen raiteiltaan. Ensimmäiset esteet menivät ihan ok, Lauretta hyvin ratsasti Saffen tuntumalle ja hyviin paikkoihin. Rataa hypätessä nopealaukka tuotti hieman vaikeuksia tiukoissa väleissä ja kertaalleen tulikin kielto. Lauretta petrasi hienosti ja Saana seisoi tyytyväisenä kentän laidalla. Tämä valmennus meni ratsukolta hieman vaihtelevasti, onnistumisia oli ja epäonnistumisiakin, mutta epäonnistumiset opettaa yleensä eniten. Saana halusi ratsukon hyppäävän vielä yhden onnistuneen radan alle ennen valmennuksen päättymistä ja sen ratsukko tekikin. Hugo Marttinen - Rosette Pirouette HJT - 80cm - Hugo oli ilmoittautunut valmennukseen mukaan Rosetten kanssa. Alkuverryttelyssä oli vauhtia tällä poniratsukolla paljon. Saana halusi ratsukon hieman hillitsevän menoa ja keskittyvän paremmin tehtävien tekemiseen. Hän pyysi Hugoa ottamaan paremmin tamman tuntumalle sekä istuvan rauhassa satulaan. Pieni rata meni ihan kivasti, Saana halusi tiukemman käännöksen ennen okseria. Lähestymispaikat olivat aika hyvät ja Rosette ponnisti hyvin ja eteenpäin. Tamma kantoi itseään aika hyvin ja laukan tempo oli hyvä loppuvalmennuksesta. Rosette katsoi tarkkaan jalkojaan ettei vahingossakaan puomiin hipassut. Kävimme Lumouksen kanssa Vaahterapolussa kenttäviikonloppuleirillä, joka oli suunnattu nuorille hevosille.
Kävelin talliin aamuvarhaisella ja avasin puisen oven. Hevosten hörähdykset toivottivat minut tervetulleeksi ja muutamia päitä ilmestyi näkyville. Huikkasin huomenet ja lähdin otin rehukärryt mukaani. Jaoin aamuruuat jokaiselle, heinät hevoset olivatkin jo saaneet heinäautomaattien ansiosta. Sillä aikaa, kun jokainen söi rauhassa väkirehunsa, napsautin kahvinkeittimen päälle ja istahdin taukohuoneen pöydän ääreen selamaan kännykkääni. Kalenterin ilmoitus alkavasta leiristä keskeytti selailuni hetkeksi. Tänään lähtisin Lumouksen kanssa Vaahteranpolulle kenttäleirille, se oli tarkoitettu nuorille hevosille. Olin törmännyt leirin ilmoitukseen selatessani hevosfoorumia. Hetken pohdittuani asiaa äitini kanssa, olimme tulleet siihen lopputulokseen, että Lumouksen kanssa pystyisimme lähtemään täksi viikonlopuksi leirille. Ori on juuri sopivassa iässä kouluttautumiseen ja kehittämiseen kenttäratsun uralla. Kotipuolessa treenit on sujuneet aika hyvin ja kaipaan hieman uutta näkökulmaa treeneihimme. Toki tallin omistajat olivat valmentaneet meitä alkuvuodesta, mutta on aina mielenkiintoista päästä uusien valmentajien silmien alle. Olin ilmoittanut meidät mukaan ja majoittuminenkin oli luvattu järjestää molemmille Vaahteranpolusta. Pakkasin loput Lumouksen tavarat traileriin ja palasin talliin. Ori odotteli rauhassa pihatossa ja talutin sen hoitokarsinaan. Puin sille kuljetussuojat sekä fleeceloimen päälle. Lumous on rauhallinen kaveri ja tottunut nuoresta iästään huolimatta matkustamaan, joten yksin matkustamisessa ei pitäisi olla ongelmia. Tällä kertaa se käveli suoraan traileriin sen kummempia ihmettelemättä ja jäi tyytyväisenä mutustelemaan päiväheiniään. Lähdimme ajoissa liikenteeseen, sillä vaihteeksi oli taas tiet jäässä ja huonoa keliä luvattu koko matkalle. Ajomatkalla olin seurannut trailerin kameroista Lumouksen matkustamista. Se oli tyytyväisen oloisena syönyt heiniään ja matkusti muutoinkin nätisti. Nissan Qashqai, autoni, alkoi temppuilemaan matkalla ja jouduimme käymään autokorjaamollakin mutkan. Edessä taitaa olla uuden vetoauton ostaminen. Pitäisi vain päättää mikä auto olisi parhain seuraavaksi alleni. Land Rover houkuttelis tai sitten volvon katumaasturi. Hmm, kumpi lie parempi? Toki budjekti on aina rajoittava tekijä. Valitettavan rajoittava. Oispa miljönääri, eikä tarvitsisi rahasta murehtia! Käänsin auton päätieltä navigaattorin ohjeiden mukaan sivutielle ja ajoimme pikkuisen matkaa hiekkatietä, kunnes tulimme perille. Ihailin hetken aikaa edessä kohoavaa tallirakennusta sekä muita rakennuksia. Tarhoissa näkyi muutamia hevosia ulkoilemassa ja parkkipaikalla oli muutama traileri parkkeerattuna. Peruutin yhdistelmän ruutuun ja nousin autostani ylös. Tervehdin pihalla olevia iloisesti ja esittäydyin. Lähdin kävelemään talleja kohti, kunnes löysin tallityöntekijän, joka ystävällisesti kertoi, että Lumoukselle on varattu tallista karsina numero 5. Kävelin talliin työntekijän perässä, joka ystävällisesti esitteli minulle paikkoja. Lumoukselle oli varattu myös ylätarha 3, jossa ei majoittunut muita hevosia juuri sillä hetkellä. Se sai itselleen leirin ajaksi oman, isohkon tarhan. Trailerille palatessani, Lumous hörähti minulle. Otin sen alas ja lähdin taluttamaan sitä hetkeksi aikaa kentälle, jossa ei juuri sillä hetkellä ollut menossa ratsastustunteja. Lumous haisteli innostuneena uutta ympäristöä ja se katseli ympärilleen korvat hörössä. Ihastelin itsekin tallin miljöötä, metsikköä sekä rauhallista ympäristöä. Taluttelin oria hetken aikaa, jotta sen lihakset vetryisivät ajomatkan jälkeen ja verenkierto aktivoituisi. Nakkasin sille vielä toppaloimen päälle ja vein sen ulos, sille varattuun tarhaan. Se jäi syömään tyytyväisenä päiväheiniään, jotka sille vein tarhaan. Olin vienyt oman tavarani leirimökkiin ja siistinyt traileria ennen leirin virallista aloitusta. Leiri alkoi teoriapätkällä sekä tutustumisella toisiimme. Tuli jonkin verran uutta asiaakin, mikä oli oikeastaan aika kivaa. Yhteensä meitä osallistujia oli kuusi, jotka oli jaettu kahteen eri porukkaan. Olin ensimmäisessä ryhmässä yhdessä Amyn ja Sonian kanssa, molemmat uusia tuttavuuksia minulle tai en ainakaan muistanut nähneeni kumpaakaan aikaisemmin. Amyn hevonen Royalstrom majoittui Lumouksen viereisessä karsinassa ja myös ylätarhoilla. Ihastelin tuota upeaa ruunikonkimoa oria, joka selkeästi oli melkoinen Touhu Ankka. Se hauskuutti muitakin leiriläisiä tempauksillaan koko viikonlopun ajan. Saisin varmasti nauraa sen tempauksille koko viikonlopun ajan. Lumouksen toisella puolen tallissa majaili Bensalenkkari. Rautiaanpäistärikkö suomenhevosoria kelpasi ihailla. Se on selkeästi hyvässä lihaskunnossa ja muutoinkin ahkera. Sen omistaja Severi kyseli samalla jotain työstäni sekä Metsistä ja muista elämänkuvioistani, kun harjailimme hevosia leirin ensimmäiselle yhteiselle tunnille. Lumous oli yllättävän puhdas, joten minulla ei mennyt tällä kertaa energiaa sen siistimiseen. Olin ottanut molemmat sen satulat mukaan ja tälle tunnille päätin nakata selkään koulusatulan. Ensimmäinen leiripäivä kääntyi iltaan ja nautimme iltapalaa koko porukalla taukohuoneessa. Porukka alkoi hiljalleen rentoutumaan ja iloinen puheensorina täytti koko huoneen. Juttelin vieressä istuvan Lukaksen kanssa. Kyselin hänen Ranskan työkomennuksestaan ja kokemuksistaan. Olen itsekin ehtinyt käymään muutaman työreissun nyt Ranskan mailla ja myöhemmin keväällä ja on jälleen yksi edessä. Juttelimme pitkän tovin omista taustoistamme sekä nykyisistä työpaikoista ja hevoskuvioista. Oli oikeastaan mahtavaa päästä jakamaan ajatuksia muiden kanssa. Se tuo uudenlaista inspiraatiota omaan harrastamiseen ja työskentelyyn hevosten parissa. Lisäksi motivaatio kasvaa joka kerta ja on oikeastaan aika arvokasta nähdä muita harrastajia! Lauantai Nukuin hieman huonosti kerrossängyssä ja kuuntelin jonkun kuorsausta puoli yötä. Aamupalan jälkeen suuntasin tallille, jossa Lumous odotti karsinassaan. Olin sopinut tallin henkilökunnan kanssa, että hoidan itse sen ruokinnat sekä tarhaukset. Ori söi aamuruokansa rauhassa, jonka jälkeen vein sen hetkeksi tarhaansa, ennenkuin meidän ryhmän kouluvalmennus alkoi. Siivosin orin karsinan rauhassa ja palasin hetkeksi leirimökkiin muiden sekaan. Ensimmäinen valmennustunti sujui rauhallisesti ja tehtävät onnistuivat. Lähinnä Jesse opasti hevosen tukemiseen ja siihen keskittymiseen tehtävien aikana. Keskityin omaan istuntaani ja täsmällisiin, napakoihin apuihin. Ori on kehittynyt hurjasti viime aikoina ja sen kanssa on mielekästä työskennellä tällä hetkellä. Tunnin päätteeksi harjasin orin läpikotaisin ennenkuin vein sen toppaloimen kanssa ulos. Se ei juurikaan välittänyt viereisissä tarhoissa majailevista hevosista vaan keskittyi vain syömiseen ja käyskentelyyn. Oikeastaan aika hyvä, sillä haluaisin mielellään pitää Lumouksen orina jos ei tule pakkoa ruunaamiseen. Iltapäivän estevalmennus sujui vauhdikkaasti. Hieman sain hakea oria paremmin tuntumalle, jotta sen hypyt pysyivät kasassa ja ylipäätään ponnistuspaikka ei jäänyt liian kauas. Lumouksen laukka on muutoinkin isohkoa ja pyörii hyvin alla, joten sain tosissani katsoa hyppypaikkoja esteväleissä. Treeni oli hyvä, juuri sopiva tälläiselle nuorelle hevoselle. Tehtävät vievät jokaista hevosta eteenpäin kenttäratsun urallaan. Hiki virtasi meillä molemmilla selkäpiitä pitkin. Lumouksella oli yllättävän paljon virtaa kahteen treenin päivän aikana, se ei juuri osoittanut väsymisen merkkejä. Toki nuori hevonen, niillä on aina energiaa. Molemmista valmennuksista jäi kaiken kaikkiaan hyvä ja onnistunut fiilis, joten kelpasi antaa Lumoukselle extraherkkuja. Illalla sauna lämpeni ja porukalla oli hauskaa. Uskaltauduin itsekin saunaan mukaan ja tutustumaan entistä paremmin muihin leiriläisiin. Kyselin lisää Jannican nuoresta ratsusta, joka on väriltään hopeanruunikköpäistärikkö. Ihastelin tätä tammaa aina tunneilla ja tarhassa. Erityisesti sen väritys herätti huomioni, toki muu olemus myös, mutta jotain upeaa tammassa on! Sunnuntai Fiksuna menin nukkumaan vasta puolen yön maissa, sillä saunailta pääsi hieman venähtämään. Minut oltiin saatu ylipuhuttua löylykilpailuun ja siinä huomaamatta aika venähti. Aamupalalle taukohuoneeseen ilmeistyi enemmän ja vähemmän väsyneen näköistä porukkaa. Tervehdin jokaista, samalla haukotellen ja venytellen kipeitä raajojani. Otin käteeni kuumasta höyryävän kahvikupin ja istahdin pöydän ääreen. Meidän ryhmällä oli jälleen aamupäivästä tunti ensimmäisenä, tällä kertaa luvassa oli maastoesteiden harjoittelua kentällä ja pihapiirissä. Lumous selkeästi innostui ja oli mielissään päästessään hyppäämään erilaisessa ympäristössä. Sain tehdä puolipidätteitä ja hillitä istunnallani orin menemistä, se olisi halunnut vain päästellä menemään täysillä. Se työskenteli jokaisella lihaksellaan ja sain keskittyä hevosen lisäksi omaan istuntaani tosissasi. Jäin seuraamaan hetkeksi aikaa toisen porukan treenejä meidän treenin jälkeen. Taluttelin Lumousta kaikessa rauhassa pihalla ennenkuin vein sen karsinaan, jossa hoidin sen läpikotaisin. Juttelimme Amyn kanssa treeneistä ja viikonlopun annista. Molemmat olimme tyytyväisiä järjestelyihin sekä tunteihin. Huomaamatta aikaa venähti ja pian tulikin kiire lähteä syömään ennen päivän seuraavia koitoksia. Meillä oli iltapäivällä vielä leikkisät pika kenttäkisat, jotka suoritettiin lyhyellä kouluohjelmalla helppo C- tasolla. Rataesteitä oli kolme ja maastoesteitä kolme. Esteet menivät varsinkin hyvin ja Lumouksella oli virtaa edelleen hypätä ja painella menemään. Sain hieman hillitä sen menohaluja, jottei se innostunut vallan liikaa. Olimme tämän kisan toisia, ei huono. Kaikilla oli hauskaa ja se oli pääasia! Ajaessani kotia kohti, pohdin samalla kaikkia keskusteluja sekä uusia tuttavuuksia leiriltä. Olimme juoneet illalla vielä hyvästelykahvit taukohuoneessa ja ne olivat hieman venähtäneet. Kello lähenteli puolta yötä ennenkuin kaarsin autoni Metsiksen pihaan. Sora rapisi renkaiden alla ja nousin väsyneenä Nissanista ylös. Huomenna nukkuisin pitkään, se on varmaa. Onneksi Hugo oli tehnyt jo iltatallin ja laittanut Lumouksellekin kaiken valmiiksi, joten minun ei tarvinnut kuin päästää ori pihattoon vapaaksi. Lina oli luvannut aamulla purkaa tavarat trailerista ja puhdistaa sen, joten sain vain painua suoraan pehkuihin, kun tallilta pääsin. Valmentaja Jesse Aro antoi meille palautetta koko viikonlopusta: Tämän ratsukon yhteistyö oli tänä viikonloppuna ehkä kaikkein saumattominta. Ei Jesse hirveästi paranneltavaa keksinyt, nyökytteli vain tyytyväisenä ratsukon tehtävien jälkeen. Ehkä koulujutuissa pitäisi keskittyä enemmän hevosen tukemiseen ettei pakka niin sanotusti leviä käsiin kesken radan? Heppiksen kisatiimi on nyt majaillut Metsiksellä muutaman viikon kisaten ympäri Suomea sekä Eurooppaa. Osa porukasta saapui tammikuun lopussa ja osa myöhemmin. Ollaan treenailtu paljon yhdessä ja erikseen ja tutustuttu toisiimme. Lisää porukkaa tulee maaliskuussa tutustumaan Metsikseen, kun on viralliset avajaiset. Kisatiimi matkaa todennäköisesti Ranskaan takaisin ensi kuun aikana. Lisäksi Rosewoodit ovat viettäneet hetken aikaa Metsiksessä tutustuen uuteen talliinsa lastensa kanssa. Tällä hetkellä he ovat Ranskassa, mutta tulevat takaisin avajaisiin mennessä. Mahdollisesti Metsikselle saapuu samalla kertaa uusi(a) hevonen(sia), Lina nimittäin lentää ensi viikon aikana käymään Heppiksellä koeratsastamassa paria hevosta.
30.01.2024 Metsiksessä treenauskerta "Tervetuloa kaikki", Eerik tervehti hymyillen. "Tänään keskitymme estetekniikan hiontaan." Hän selitti kisatiimiläisille, että tunnin aikana harjoiteltaisiin erilaisia estetehtäviä, joissa keskityttäisiin istunnan vakauteen, oikeaan hyppyasentoon ja hevosen tukemiseen hyppyjen aikana. "Tänään emme hypi korkeita esteitä", hän lisäsi. "Sen sijaan keskitymme tekniikan hiomiseen ja ratsastajan ja hevosen yhteistyön parantamiseen." Ratsastajat nyökkäsivät innostuneina, ja Eerik antoi ohjeet aloittaa lämmittelyn käynnissä. He kiertelivät maneesia käynnissä ja ravissa, antaen hevosten lämmetä rauhassa. Sitten Eerik asetti muutaman matalan esteen ja pyysi oppilaita aloittamaan harjoittelun. Hän kävi läpi oikean hyppyasennon perusteet ja antoi ratsukoille tehtäväksi ratsastaa esteitä istuen alas ja keventäen sopivissa kohdissa. Valmentaja korosti istunnan vakauteen ja tasapainoon sekä ohjainten käyttöön kiinnittämällä erityistä huomiota. Kun lämmittely oli suoritettu, Eerik lisäsi esteiden korkeutta ja monimutkaisuutta vähitellen. Hän antoi ratsukoille erilaisia tehtäviä, kuten ratsastaa serpentiiniä esteiden välillä, vaihdella ratsastuslinjoja ja harjoitella hyppyjä erilaisista kulmista. 06.02.2024 Rataestetreeniä Metsiksessä, valmentajana Huusari Rosewood - Tällä kertaa oli minun vuoroni pitää kisatiimiläisille valmennus. Jaoin porukan useampaan ryhmään ja mukaan osallistuivat myös Metsiksen työntekijät. Maneesin kentälle oli pystytetty työntekijöiden toimesta esteet jo valmiiksi. Ulkona oli liki -15 pakkasta, mutta lämmitetty maneesi ei menoamme haitannut. Alkuverryttelyssä hyppäsimme pieniä kavaletteja, tehtiin siirtymisiä ja laukkaa haettiin energiseksi alle. Varsinainen rata on ollut meillä ennenkin jossain toisessa valmennuksessa käytössä: pysty-pysty linja, josta viidellä laukalla jatkettiin okserille. Siitä matka jatkui lankulle ja kaaren kautta muurille. Muurin jälkeen oli kuuden laukka-askeleen päässä kolmen pystyn sarja yhden laukan väleillä. Lopuksi oli vielä korkea trippeli vastassa kaaren jälkeen. Alkuun rata meni hyvin matalilla estekorkeuksilla. Jokainen ratsukko hyppäsi tätä tehtävää molempiin suuntiin. Lopuksi hypättiin vielä aikaa ottaen rata ja puhdas rata saatiikin alle. Olen ylpeä jokaisesta kisatiimiläisestä, sillä nyt alkaa ensimmäiset kilpailut lähestymään ja edessä on jännittävät ajat. Ollaan ilmoitettu jokainen sekä koulu- että estekisoihin, joten näemme, miten jokaisella menee kummassakin lajissa. Lisäksi Metsiksen työntekijät ovat kilpailleet nyt ahkerasti tallin asukkailla ja menestystä on jonkin verran tullut. 09.02.2024 Hevosten jumppaamista Eerikin johdolla Metsätuulen tallin maneesissa lämmitteli useampia ratsukoita. Heidän yhteistyönsä näytti toimivan hyvin, ja kaikilla oli halu työskennellä. Pyysin ratsukkoita lämmittelemään jokaisessa askellajissa, tehden samalla voltteja ja taivutuksia. Lämmittelyjen jälkeen oli ensimmäisen tehtävän vuoro: voltilla myötälaukkaa puoli kierrosta ja siirtyminen käynnin kautta vastalaukkaan. Harjoitus notkistaa, suoristaa ja vahvistaa hevosta ja kehittää tasapainoa. Ratsukkot saivat luvan siirtyä tehtävän kimppuun. Harjoituksen jälkeen oli vuorossa laukanvaihdot. Aivan ensimmäkseksi aloitimme laukanvaihdot joka 3:lla askeleella. Annoin jokaiselle henkilökohtaista palautetta sekä käytiin tarkoin lävitse istuntaa. Halusin jokaisen ratsastajan olevan rento istunnassa. Tehtävää vaikennettiin 2:seen. Neuvoin ratsastajia irroittamaan alapohkeensa hevosesta, sillä pohkeen voi pitää vierelläkin, ei kyljessä koko ajan. Viimeinen harjoitus laukanvaihdoista: vaihto jokaisella askeleella ja vähitään viisi peräkkäistä vaihtoa. Harjoitusta toistettiin pari kertaa, jonka jälkeen se onnistui. Valmennuksen viimeisenä harjoituksena oli sekä ratsastajan että ratsun venyttelyt. Lisäksi jokainen ratsukko harjoitteli siirtymisiä. Siirtymisen aikana tempo pysyi suhteellisen muuttumattomana, samoin kuolaintuntuma. Jokainen sai lopuksi tehdä itsenäiset loppuverryttelyt. Olen luvannut pitää koko kisamatkan ajan treenejä jokaiselle ratsukolle ja huomenna olisi yksilövalmennukset. Toki nyt jokaisella on vahva osaaminen itsenäisessä treenaamisessa. Nyt ollaan saatu myös paljon kisoja alle sekä osallistumisia erilaisiin kilpailuihin. Paljon onnistumisia sekä hyviä tuloksia ollaan saatu nyt joka takana olevista kilpailuista. Lina avasin tammisen tallin oveen ja vastaan tulvahti lämpö sekä sieltä täältä kuului unisia hörähdyksiä. Uudet hevoset olivat saapuneet aikaisemmin tällä viikolla Metsikseen ja nyt niillä olisi ensimmäiset ratsastukset edessä tallityöntekijöiden toimesta. Oli Linan vuoro tehdä aamutalli tänään, joten hän oli saapui jo varhain paikalle.
Lina napsautti kahvinkeittimen päälle ja käveli rehuhuoneeseen, jossa oli jokaisen hevosen ruokaämpäri valmiina odottamassa. Hän teki jokaiselle hevoselle omat aamuruuat ja jätti ne hetkeksi turpoamaan sillä aikaa, kun lähti katsomaan miten tallin puolella hevosilla meni. Muutama vaativa hörähdys kuului ja päitä alkoi ilmaantumaan karsinoiden ovien päälle. Metsiksessä on käytössä jokaisessa karsinassa omat heinäautomaatit, jotka jakavat automaattisesti heinät. Näin Linan ei tarvinnut kuin jakaa aamuruuat ja viedä hevoset tarhoihinsa. Kun Lina oli antanut jokaiselle aamuruuat ja jättänyt hevoset vielä hetkeksi karsinoihinsa syömään, niin hän otti kupin kahvia ja ryhtyi selamaan sähköpostiaan. Edessä olisi kiireinen kevät kouluhommien kanssa, mutta olisi paljon myös tallihommia ja uusia tuttavuuksia ratsastuksen saralta. Lina oli tavannut eilen pääpomonsa, Rosewoodit. Se oli jännittänyt häntä todella paljon etukäteen, mutta lopulta mennyt hyvin. Oli ollut puhetta myös mahdollisuudesta päästä kehittämään itseään Ranskaan työntekijävaihtoon. Tätä Lina oli jäänyt pohtimaan ja mietti nyt uskaltaisiko joskus ottaa riskin ja lähteä itselle uuteen maahan. “Heissan Lina! Miten menee?” Huusari astui tallin ovesta sisään iloisena. “Hej! Bra, hyvin menee. Ajattelin lähteä kohta treenaamaan Oodin kanssa ja sitten testailemaan uusia hevosia” Lina vastasi. “Voisin tulla sinulle kaveriksi ja ratsastaa Benjaminilla, jotta se olisi iskussa tuleviin kilpailuihin” Huusari ehdotti. Lina nyökkäsi ja lähti kohti Oodin karsinaa. Muut hevoset olivat ulkona tarhoissaan, mutta Oodin nainen oli jättänyt sisälle aamun ajaksi. Se pääsisi tarhaan muiden sekaan treenin jälkeen. Lina harjasi hevostaan kaikessa rauhassa ja haki sille varustehuoneesta. Oodin satula kaipasi uusimista ja Lina oli suunnitellut seuraavasta palkasta ostavansa uuden. “Ootko ajatellut uuden satulan hommaamista?” Bella kysyi ohitse kulkiessaan. Hän oli tullut myös tallille pian Huusarin jälkeen ja hakenut Blueberryn tarhasta liittyäkseen naisten seuraan treenaamaan. “Joo, heti seuraavan palkan saannin jälkeen” Lina vastasi. “Iipan yleissatula on jäänyt sille lavoista pieneksi ja ostin sille eilen jo uuden, haluaisitko sitä testata passaisiko se. Se on vuoden vanha, enkä millään hennoisi jättää pölyttymään laadukasta satulaa” Bella ehdotti. “Oikeasti!? Se olisi mahtavaa, kun satulat on aika tyyriitä opiskelijabudjektille” Lina vastasi varovaisesti. “Sitähän voisi testata nyt heti, nähtäisiin myös miten Oodi liikkuisi sillä. Tuo nykyinen satulanne on jo parhaat päivät nähnyt” Bella ehdotti ja kaivoi satulatelineesta esille mustan satulan kultaisilla yksityiskohdilla. Sen nahkarungoa peitti sininen satulapeite, jonka ruskeahiuksinen nainen otti pois ja nosti satulatelineen päälle. Lina lähti kävelemään Bellan perässä kohti Oodin karsinaan ja oli varovaisen kiitollinen. Bella huikkasi matkalla Huusarille, että sovittaisivat Oodille Iipan vanhaa satulaa, johon nainen nyökkäsi hyväksyvästi. Bella nosti Oodin selkään mustan nahkasatulan ja asetteli sen kohdalleen. “Näyttää aika hyvälle. Tämä voisi oikeasti olla just sopiva Oodille. Iipa ei sitä enää tarvitse. Testaatko vielä miltä sillä tuntuu ratsastaa? Miten se istuu ja miltä Oodi vaikuttaa?” Bella hymyili. Lina ei osannut kuin kiittää hämmentyneenä ja hymyillä leveästi. Tämä pelastaisi hänen taloudellisen tilanteensa täysin. Lina kiipesi varovaisesti Oodin satulaan ja tunnusteli miten se istui RUUNAn selkään. Se vaikutti tyytyväiseltä ja lähti rennosti etenemään uralla. Lina vilkaisi varovaisesti kahta kouluratsukkoa, jotka lähtivät uraa pitkin etenemään rauhakseltaan. Voi kun hän joku päivä osaisi yhtä taitavasti ratsastaa. Toisaalta nainen oli todella tyytyväinen Oodin ja sen kuulumiseen omaan elämäänsä. “Vaikuttaisi aika hyvältä tuo satula! Miltä se sinne selkään tuntuu?” Huusari huikkasi rusken, lihaksikkaan kouluratsun selästä. Benjaminin käynti oli ryhdikästä ja askel kevyen näköistä. Ori oli upean näköinen ja sen varusteet hohtivat puhtauttaan. “Tuntuu todella hyvältä. Jotenkin askeltaakin paremmin Oodi nyt” Lina vastasi ujosti. “Saanko kokeilla? Vaihetaanko hetkeksi ratsuja?” Huusari ehdotti ja Linan suu loksahti auki. Eihän hän osaisi ratsastaa taitavalla kouluratsulla yhtään. “Pian pilaan sinun hevosesi” Lina vastasi paniikissa. “Etkä pilaa, ei Benjamin yhdestä ratsastuksesta rikki mene. Sitä paitsi sä osaat käsitellä hevosia ja sinussa on potentiaalia paljon” Huusari vastasi nauraen. Lina laskeutui varovaisesti alas Oodin ja otti Huusarin tarjoamat ohjakset vastaan. Lina nousi varovaisesti ruskean kouluhevosen selkään ja lyhensi jalustimia hieman. Varovaisesti nainen hipaisi Benjaminin kylkiä ja ori lähti liikkeille reippain ja lennokkain askelin. Lina paransa hieman istuntaansa ja huomasi yhtäkkiä istuvansa huomattavan ryhdikkäästi. Benjaminin askeleisiin oli helppo sulattautua ja satulassa tuntui pehmeältä. Orilla oli isot askeleet ja Linalla kesti hetki ymmärtää, että se reagoi pienimpäänkin hänen asennon muutokseensa. “Täähän liikkuu aika kivasti nyt!” Huusari huikkasi Oodin satulasta. Hän oli nostanut ravin ja teki pohkeenväistöjä diagonaalilla. “Kokeileppa tehdä pohkeenväistöä uralta ja sen jälkeen avotaivutus toiselle sivulla Benkun kanssa” Bella huikkasi Linalle Blueberryn selästä. Lina antoi varovaisesti avut orille ja yllättyi sen sulavasta liikehdinnästä. Benkku kantoi itseään upeasti ja oli hyvin kuulolla. Hiljalleen Lina uskalsi rentouttaa itseään ja istui hieman paremmin satulaan. Lina pyysi enempi oria taivuttamaan itseään ja kokosi sitä paremmin alleen. Benkun askelten pituus piteni ja se reagoi herkemmin apuihin. Nuori nainen ei voinut uskoa olevansa kouluhevosen satulassa ja ei osannut hetkeen pyytääkään enempää. “Oodi liikkuu nyt tosi hyvin. Sen lavat mahtuu paremmin liikkuun ja muutoinkin askelille on enemmän tilaa. Mielestäni tämä satula toimii tälle hepalle nyt hyvin” Huusari totesi Oodin selästä. Hän oli hetken aikaa treenaillut hevosella ja saanut sen liikkumaan hienosti. Se kantoi itseään paremmin ja selkeästi nautti harjoittelusta. Lina antoi varovaisesti Benkulle pohkeita ja se nosti lennokkaan ravin. Naisella kesti pitkään tottua kouluponin liikkeisiin ja oppia istumaan satulassa paremmin. Hän ei osannut vaatia orilta mitään ihmeellistä, mutta teki diagonaalilla pohkeenväistöjä. Benkku kuunteli upeasti ja vastasi hyvin herkästi. Ratsastuksen päätteeksi Linan pää oli pyörällä ja hän ei osannut kuin istua tallituvassa kahvikupposen äärellä ihmeissään. Hän oli sopinut Huusarin ja Eerikin kanssa parista valmennuksesta tälle viikolle. Lisäksi alustavasti oltiin jo sovittu mahdollisesta uudesta kisaratsusta juurikin Linan alle. Hän tosin joutuisi käymään Ranskassa mutkan koeratsastamassa paria vaihtoehtoa. |
Tallin poppooTänne kirjoittelevat Metsiksen talli poppoo, kuka milloinkin omasta arjestaan tallilla Ajankohdat
April 2024
TekstitSuurin osa teksteistä löytyy myös hevosten omilta päiväkirjasivuilta. Tänne on koottu yhteväisesti kaikki sekä hieman ylimääräistä materiaalia
|