Lähdimme maaliskuun lopussa Rovaniemelle Adinaan kilpailemaan villi-cupissa kenttä-, rataeste- ja kouluratsastuksessa. Mukaan lähti Metsisläisten lisäksi Heppiksen kisatiimi. He ovat majoittuneet nyt Metsisessä kilpailujen välillä ja ollaan yhdessä treenailtu paljon. Heistä on ollut iso apu kisamatkoilla sekä tallivuoroissa.
No miten meillä sitten oikein meni? Tuloksellisesti loistavasti. Olen tyytyväinen joka ikisen suoritukseen. Käydään ensimmäiseksi rataestetuloksia läpi. Hugo osallistui Rosetten kanssa luokkiin 50cm ja 60cm. 50cm luokassa he tekivät ihan kelpo radan, muutama ponnistuspaikka oli hieman hätäinen ja ratsukko sijoittui kolmanneksi viiden osallistujan joukossa. Kävimme läpi yhdessä pikaisesti radan huonot ja hyvät asiat, sekä mihin kiinnittää seuraavassa luokassa huomiota. Eerik Laine oli tällä reissulla minulla kaverina valmentajan roolissa, joten pystyimme molemmat antamaan välitöntä palautetta ja mitä parantaa seuraavaan rataan. Lisäksi tämä järjestely mahdollisti meidän molempien kilpailemisen. Meillä oli mukana muutama kisahoitaja, jotka auttoivat hevosten hoitamisessa sekä kävelyttämisessä. Helpotti huomattavasti toimimista kilpailussa tällä kokoonpanolla. Kahdella hevosrekalla kun oli liikenteessä, niin kaikki tavarat ja ihmiset mahtuivat mukaan. Spoiler: purkaminen oli kammottavaa! 60cm luokassa Hugo korjasi virheitään ja ratsukko sijottuikin toiseksi. Seuraavissa valmennuksissa lähdetään tämän ratsukon kanssa kehittämään rentoutta sekä ponnistuspaikoissa tarkkuutta. Rosette on alkanut saamaan rohkeutta hyppyihin enemmän ja Hugo oppinut ratsastamaan paremmin tammalla verrattuina ensimmäisiin kertoihin. 70cm luokkaan osallistui minun lisäkseni äitini, Lina ja Hugo. Hyppäsin radan Atlasin kanssa läpi, jäi ihan hyvä fiilis. Tammalla oli tammamainen päivä ja se ei oikein suostunut yhteistyöhön kanssani. Sain tosissani yrittää ratsastaa sitä koko radan läpi ja tuntui että kaikki yritykseni takkusivat. Esteluokat kilpailtiin ennen koululuokkia sekä kenttäratsastusluokkia. Vaikeuksista huolimatta voitimme kyseisen 70cm radan. Hieman pääsi yllättämään itseni, mutta ehkä tamman vauhti ja kiskottelu sai meidän radan etenemään huimaa vauhtia. Äitini sijoittui Lumouksen kanssa kolmanneksi. Lumous on kehittynyt hienosti eteenpäin ja sen kanssa on alkanut yhteistyö sujumaan esteradoillakin. Tietenkin edelleen haetaan rutiinia sekä lihaksia ja koulutetaan oria eteenpäin. Lina ja Cindy olivat luokan viidensiä ja Hugo oli Nikitan kanssa viimeinen, eli viides. Kaikkien luokkien koot olivat aika pieniä, joten ne etenivät rivakasti ja toisaalta vaikka useampi onnistui radalla, niin kaikki eivät voineet myöskään sijoittua. Nikitan ja Hugon rata oli hyvä, heillä yhteistyö on alkanut sujumaan hyvin ja radalla ilo työskentelyssä näkyy. 80cm radalla Hugo ja Nikita vastaavasti voittivat koko luokan. Heidän suoritus oli napakka, täsmällinen ja sujuva. Toki Eerik kertoi jääneensä kaipaamaan ratsukon radassa tiukempia linjoja, askelten täsmällisyyttä ja hieman rentoutta. Äitini oli Lumouksen kanssa kolmas. Rata eteni jo paremmin kuin edellisen luokan rata. Lina ja Cindy olivat neljänsiä ja heidän radassaan oli paljon hyvää. Cindy tosin kaipaa edelleen rutiinia ja sitä näihin kilpailuihinkin lähdettiin hakemaan. Paljon hyppyjä, onnistumisia sekä uusia tilanteita. Tammaa hieman jännitti selkeästi uusi paikka, mutta nyt jännitys ei ollut niin paha kuin edellisessä kilpailupaikassa. Itse olin Atlasin kanssa viides, toiseksi viimenen. En edes vihti kertoa radasta sen tarkemmin, turhauttaa. 90cm radalla Gisele ja Lilja tekivät hyvän, varman perussuorituksen. Ratsukko on treenannut kilpailujen välillä paljon ja saanut rutiinia omaan touhuunsa. Gisele on saanut rauhoitettua istuntaansa ja Lilja on oppinut luottamaan ratsastajaansa enemmän. Lauretta ja Saffe olivat kolmansia, heidänkin radassaan oli paljon hyvää. Eerik jäi toivomaan ratsukolta enemmän säpäkkyyttä ja nopeampia peliliikkeitä. Mason ja Luukas olivat neljänsiä, enemmän rauhallisuutta radalle. Äiti ja Iipa sijoittui omalla suorituksellaan viidenneksi. Iipa yritti parhaansa, mutta muutama huono ponnistuspaikka maksoi aikaa liikaa. Minun ja Boon radalla tuli harmittavasti yksi puomi alas, se oli täysin oma vikani. Ajoin ruunan liian lähelle estettä ja se ei enää kerennyt hypätä sujuvasti esteen oli. Viona ja Seela jäi meidän taakse, toki heillä oli kanssa ihan kelpo suoritus. Viona on vasta alkanut ratsastamaan painttammalla, joten heidän yhteistyö on vasta kehittymässä. Nicolasin ja Caspianin radalla tuli muutama puomi alas hätäisen suorituksen vuoksi. Metrin radalla meidän tiimille tuli kolmoisvoitto! Toki kymmenestä osallistujasta 7 kuului meidän tiimiin.. Eerik ja Sinja olivat ensimmäisiä, heidän suoritus oli kokonaisuudessaan hyvä. Viona petrasi edellisestä luokasta ja sijottui toiseksi Seelan kanssa. Itse pääsin Boon kanssa kolmanneksi, muutaman sadasosan erolla neljänneksi sijoittuneeseen. Nicolas skarppasi ja rauhoitti Caspianin menoa sekä omaa ratsastustaan tälle radalle jääden viidenneksi. Seitsemännelle sijalle jäi Mason ja Luukas, edelleen vauhtia oli aavistuksen liikaa. Laurettan ja Saffen radalla tuli harmillisesti yksi puomi alas, toiseksi viimeiselle esteelle ponnistuspaikka jäi liian kauas. Äiti ja Iipa jäivät viimeiseksi yhdellä puomilla ja liian pitkällä ajalla. Edelleen jäin kaipaamaan ponnistuspaikkojen kanssa tarkuutta sekä tiukempia linjoja. - Saana Suosalo
0 Comments
Leave a Reply. |
Tallin poppooTänne kirjoittelevat Metsiksen talli poppoo, kuka milloinkin omasta arjestaan tallilla Ajankohdat
April 2024
TekstitSuurin osa teksteistä löytyy myös hevosten omilta päiväkirjasivuilta. Tänne on koottu yhteväisesti kaikki sekä hieman ylimääräistä materiaalia
|